tilaus@oulujarviristeilyt.fi tai +358 20 730 7390
=""> OSTA LIPUT YLEISÖRISTEILYLLE ÄRJÄNSAAREEN TÄSTÄ
OSTA LAHJAKORTTI ÄRJÄNSAAREN RISTEILYLLE
Tiesitkö, että sinulla on oma saari?
Kyllä. Oulujärven keskellä sijaitseva hiekkadyynien koristama Ärjänsaari siirtyi Suomen valtion omistukseen vuonna 2017 ja on ollut siitä lähtien Metsähallituksen hallinnoimana retkeilyalueena.
Oulujärven helmeksi ja paratiisisaareksi kutsuttu saari ennätti olla metsäyhtiö Kajaani Oy:n ja sittemmin UPM-Kymmenen omistuksessa yli sata vuotta. Saari oli vuosien ajan yhtiön työntekijöiden virkistysalueena ja kesän viettopaikkana. Monelle kajaanilaiselle saari tuli tutuksi lapsuuden kesäleirien myötä.
Salaperäisen saaren saavutti aiemmin vain joko omalla veneellä tai metsäyhtiön kuljetuksella. Vain harva yhtiön työntekijöiden perheitä lukuunottamatta on koskaan päässyt käymään saaressa.
Mutta nyt Ärjänsaari on sinun ja meidän kaikkien yhteinen saari!
Ärjänsaari on Metsähallituksen Luontopalveluiden ylläpitämä luonnonsuojelu- ja virkistysalue.
Voit lukea lisää Metsähallituksen sivuilla: https://www.luontoon.fi/arjansaari
Saareen pääset kesäisin höyrylaivalla tai vuokravenekuljetuksella. Saaren hiekkarannoille on helppo rantautua myös omalla veneellä tai vaikkapa kajakilla. Talvisin saareen pääsee hiihtäen tai moottorikelkalla.
Metsähallitus on kunnostanut saareen nuotiopaikkoja ja kävelyreittejä. Kesäisin saaressa on auki myös kesäkahvila. Höyrylaivan ollessa laiturissa myös höyrylaivan baari on avoinna asiakkaille.
Saaressa sijaitsevista mökeistä kaksi on kunnostettu majoituskäyttöön. Kallela ja Kivelä mökit voi vuokrata Metsähallituksen Eräluvat -palvelun kautta. Muut Ärjän mökit eivät ole majoituskäytössä, mutta saaressa on mahdollista yöpyä telttailuun osoitetuilla paikoilla.
Oulujärven Havaijiksi kutsuttu Ärjänsaari tarjoaa monia mahdollisuuksia kesäpäivän viettoon. Voit nauttia auringosta upeilla hiekkadyyneillä, uida ja telmiä matalassa rantavedessä tai vaeltaa saaren hiekkatörmille maisemia katsomaan. Parin tunnin aikana ehtii kiertämään saaren reippaasti kävellen ja loppukesästä saareen kannattaa ottaa mukaan sanko mustikoiden ja puolukoiden tai sienien keräilyä varten.
Ärjänsaaren kesäkioskista voit vuokrata vaikkapa maastopyörän tai kajakin Ärjänsaaren luonnossa ja vesillä liikkumiseen.
Huippusuosituksi ovat osoittautuneet lammaspaimenviikot Ärjänsaaressa. Joka vuosi Metsähallituksen kautta voi hakea viikoksi lammaspaimenen pestiin Ärjänsaareen. Lisätietoja lammaspaimenviikoista löydät: https://www.luontoon.fi/vapaaehtoistoiminta/paimenviikot
Tulevana kesänäkin saaressa on kesäkuusta alkaen lampaita laiduntamassa ja hoitamassa saaren maisemointia luonnonmukaisesti. Lampaita saa käydä katsomassa ja se onkin etenkin perheen pienimmille hauskaa puuhaa.
Ärjänsaareen pääset heinäkuussa höyrylaivalla Kajaanin keskustasta ja koko kesän ajan Luonnollisesti Oulujärven venekuljetuksella Kajaanin Ruunaniemestä (n. 20 km Kajaanin keskustasta).
Venekuljetuksen Ärjänsaareen voit ostaa itsellesi tästä.
Kesän 2024 yleisöristeilyt Ärjänsaareen ovat päättyneet.
Kesän 2025 risteilyjen aikataulu julkaistaan myöhemmin.
LIPUT RISTEILYLLE VOIT OSTAA TÄSTÄ
Risteilyn kesto on 7,5 tuntia. Ärjässä pysähdymme n.2,5 tuntia.
Päiväristeilyllä Ärjänsaarelle on mahdollisuus nauttia Oulujärven laajojen selkien maisemista sekä kuulla tarinoita Ärjän aaren historiasta. Perillä Ärjänsaarella rantaudumme ja aurinkoisella säällä koet Ärjän polttavan hiekkarivieran jaloissasi sekä voit tutustua saaren monipuoliseen luontoon.
Risteilyn aikataulu
9:00 Lähtö Kalkkisilta, Kajaani
n. 11:30 Perillä Ärjänsaaressa
14:00
Lähtö Ärjänsaaresta
n. 16:30 Perillä Kajaanin Kalkkisillan laiturissa
(Huom! Poikkeuksena ke 3.7, ke 10.7, ke 17.7. ja ke 24.7. lähtö klo 11 ja paluu klo 18:30)
Laivalla on baari A-oikeuksin. Laivan baarissa on tarjolla on kahvia, teetä, maukasta kalakeittoa, pientä suolaista ja pientä makeaa sekä virvokkeita.
Aurinkoisella säällä voit nauttia risteilystä etukannella ja sateen sattuessa suoja löytyy katetulta keskikannelta tai takakannelta. Laivan salongissa on pöytäistumapaikkoja.
Risteilyn aikana on mahdollista vierailla laivan sydämessä eli konehuoneessa, jossa aito höyrykone vie laivaa eteenpäin kattilassa poltettavan puun ja vesihöyryn voimin. Miehistömme kertoo mielellään tarinoita laivasta sekä risteilyn maisemista.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 9.5.2018 alkaen.
Oulujärven Laiva-Osakeyhtiö
Kalkkisillantie 4
(Navigaattoriin kirjoita Kalkkisillantie 2)
87200 Kajaani
020 730 7390
tilaus@oulujarviristeilyt.fi
www.oulujarviristeilyt.fi
2394079-1
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi.
Tilausvahvistus toimii pääsylippuna, joten säästä tilausvahvistus risteilyä varten.
Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Oulujärven Laiva-Osakeyhtiö
Kalkkisillantie 4
(Navigaattoriin kirjoita Kalkkisillantie 2)
87200 Kajaani
020 730 7390
tilaus@oulujarviristeilyt.fi
www.oulujarviristeilyt.fi
2394079-1
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Sähköiset tilaukset ja lipputilaukset toimitetaan tilauksen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen välittömästi maksuvahvistuksen jälkeen.
Muiden tuotteiden toimitusajat Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Verkkokaupasta ostettuja ja maksettuja risteilylippuja ei lunasteta takaisin.
Lipuilla ei ole peruutusoikeutta, koska osto kohdistuu määrättynä ajankohtana tapahtuvaan rajoitetun saatavuuden vapaa-ajan palveluun.
Poikkeustilanteissa (sairastapaus) voit vaihtaa liput toisiin tai peruuttaa ne veloituksetta viimeistään 24 tuntia ennen sitä risteilyä, johon olet liput ostanut. Peruutus tulee ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen tilaus@oulujarviristeilyt.fi.
Muihin verkkokaupassa myytäviin tuotteisiin on kuluttaja-asiakkaalla oikeus tutustua tuotteisiin 14 päivän ajan tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin missä se toimitettiin.
Palautuksista on aina sovittava etukäteen verkkokaupan asiakaspalvelun kanssa. Asiakas vastaa palautuksesta aiheutuvista kustannuksista, ellei syynä ole tuotteen valmistusvirhe tai Oulujärven Laiva-Osakeyhtiön verkkokaupan toiminnasta johtuva virhe. Postiennakolla, luottopakettina tai jälkivaatimuksella toimitettuja palautuksia ei lunasteta.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Poikkeukset peruutusoikeudesta
Osalla tuotteista ei ole kuluttajansuojalain mukaista palautusoikeutta Asiakkaan hyväksyttyä tilauksen. Rajoitus perustuu kuluttajansuojalain 6 luvun 16 §:ään.
Reklamaatiot
Asiakkaan tulee tarkastaa toimitus välittömästi vastaanotettuaan sen. Mahdollisista virheistä on ilmoitettava viipymättä kuitenkin viimeistään 7 päivän kuluessa Oulujärven Laiva-Osakeyhtiön asiakaspalveluun. Kuluttaja-asiakkaalla on kuitenkin kuluttajansuojalain mukaan aikaa ilmoittaa virheestä kahden kuukauden kuluessa virheen havaitsemisesta.
Tilauksiin tai laskutukseen liittyvistä virheistä on ilmoitettava Oulujärven Laiva-Osakeyhtiön asiakaspalveluun (tilaus@oulujarviristeilyt.fi).
Oulujärven Laiva-Osakeyhtiö ei vastaa tuotteen ja/tai toimituksen viivästymisestä tai virheestä aiheutuneista välillisistä vahingoista.
Vastuu tavaraan kohdistuvasta vahingosta siirtyy luovutushetkellä tilaajalle.
Lunastamaton paketti
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Ongelmatilanteet
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.
Verkkokaupan asiakkaiden nimi- ja yhteystiedot tallennetaan Oulujärven Laiva-Osakeyhtiön asiakasrekisteriin. Rekisterin tietoja käytetään rekisteriselosteessa kerrotulla tavalla. Rekisteriselosteen voi myös pyytää Oulujärven Laiva-Osakeyhtiön asiakaspalvelusta. Asiakkaalla on oikeus tarkastaa rekisteriin tallennetut tiedot.
Kuluttaja-asiakas voi kieltää henkilötietojensa käytön suoramarkkinointiin.
Yksittäisiin tuotteisiin voi liittyä erityisiä ehtoja, jotka on mainittu tuotteen esittelyn yhteydessä verkkokaupassa. Tuotekohtaisia ehtoja sovelletaan ensisijaisesti kyseisen tuotteen kauppaan, jos tuotekohtaiset ehdot ja Etäkaupan yleiset ehdot ovat keskenään ristiriidassa.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa toistaiseksi. Oulujärven Laiva-Osakeyhtiöllä on oikeus muuttaa näitä toimitusehtoja.
Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi. (www.kuluttajariita.fi)
Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi)
Mahdolliset erimielisyydet ratkaistaan Kajaanin käräjäoikeudessa. Kuluttajalla on oikeus myös nostaa kanne kotipaikkansa yleisessä alioikeudessa tai saattaa asia kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi.